Lihavuusleikkaus

Lihavuusleikkaus on hoitovaihtoehto hyvin ylipainoisille valikoiduille potilaille. Se on tehokas hoitomuoto vaikeaan ylipainoon ja sen avulla voidaan parantaa elämänlaatua ja lihavuudesta johtuvia sairauksia.

Periaatteena lihavuusleikkauksessa on pyrkiä vaikuttamaan syödyn ruoan määrään. Leikkausmenetelmiä on useita, mutta Suomessa käytetään pääasiassa mahalaukun ohitusleikkausta tai mahalaukun kavennusleikkausta. Leikkauksessa mahalaukkua muokataan niin, että henkilö voi syödä hitaasti vain pieniä suupaloja kerrallaan. Leikkauksen jälkeen energian eli kaloreiden saanti ruoasta vähenee, mikä johtaa laihtumiseen.

Lihavuuskirurgian tärkeimpiä tavoitteita ovat lihavuuteen liittyvän diabeteksen parantaminen tai ehkäisy sekä sydän- ja verisuonitautiriskin pienentäminen. Lihavuusleikkaus voi olla joskus paras hoitomuoto liikalihavuuteen. Esimerkiksi nivelrikko etenee liikalihavilla nopeammin ja ainoa keino estää sen etenemistä on pysyä liikkeessä, mikä taas on ylipainon takia vaikeaa. Lihavuusleikkauksella on myös olennainen merkitys potilaiden psyykkisen voinnin ja lihavuuteen liittyvän huonontuneen elämänlaadun parantamisessa.

Kuinka pääsen lihavuusleikkaukseen?

Lihavuuden hoitosuosituksessa määritellään tarkoin, milloin leikkausta on mahdollista käyttää lihavuuden hoitoon. Potilaan täytyy olla vakaasti motivoitunut leikkaukseen ja pystyä sitoutumaan sen edellyttämään pysyvään elämäntapamuutokseen.

Voit lukea lihavuusleikkaukseen pääsyn ehdoista lisää täältä.

Ennen leikkausta

Terveelliset ja monipuoliset ruokailutottumukset on tärkeää omaksua jo ennen leikkausta, sillä leikkaus ei automaattisesti laihduta potilasta vaan ainoastaan ohjaa painonhallintaa tukeviin syömistottumuksiin. 

Leikkausriskien minimoimiseksi potilaan on pudotettava painoaan n. 5-8 % ennen leikkausta. Laihdutus juuri ennen leikkausta, pienentää sisäelinten ympärille ja maksaan kertyneen rasvan määrää, mikä tekee leikkauksesta turvallisemman ja vähentää komplikaatioiden riskiä. Painonpudotus toteutetaan yleensä vähintään muutaman viikon kestävällä vähäenergisellä dieetillä.

One 2 one Dietin valmisteet sopivat leikkausta edeltävään painonpudotukseen loistavasti. Voi myös käydä niin, että One 2 one Dietin avulla paino putoaa niin hyvin, ettei lihavuusleikkausta enää edes tarvita. Ammattitaitoisten Sparraajiemme avulla pudotat painoa turvallisesti.

Leikkauksen jälkeen

Lihavuusleikkauksen jälkeen laihtuminen perustuu syödyn ruoan määrän vähenemiseen, jolloin myös energiansaanti vähenee. Monipuolisen ja riittävän ruokailun toteutumiseen on kiinnitettävä leikkauksen jälkeen erityistä huomiota. Kun ruokamäärät vähenevät, on huomioitava erityisesti siitä, että keho saa riittävästi proteiinia, hyviä rasvoja, vitamiineja sekä kivennäisaineita.
Me One 2 one Dietillä tiedämme, että laihdutus ja painonhallinta ovat kovaa työtä. Sparraajan tuki ja apu ovat siinä suureksi avuksi.