Jarmo Mäkinen

Komearaaminen Jarmo Mäkinen, on tunnettu näyttelijä Suomessa ja erityisesti Ruotsissa. Hänelle on käynyt kuten monelle suomalaiselle: kehoon on tullut vuosien saatossa ylimääräistä painoa. Siitä huolimatta, että Jarmo on treenannut koko ikänsä hänen painonsa ei ole pysynyt kurissa. Hän itsekin ymmärsi vanhan sanonnan: “Jos haluat kuntoa, silloin pitää kuntoilla, jos haluat laihtua, silloin pitää laihduttaa”. Nyt hän sekä terveydellisistä että ulkonäöllisistä syistä päättänyt laihduttaa Cambridge Ohjelman avulla kaiken ylimääräisen pois, mikä tarkoittaa hänen Jarmon tapauksessa noin 20 kg:n painonpudotusta.


VIIKKO 1

TASO 1

-4,2 kg

Ensimmäisellä viikolla otetaan selkeä etäisyys ruokapöytään ja katsotaan ikään kuin ikkunan takaa mitä siellä on ollut. Päivän aikana Jarmo nauttii neljä täysravintoateriaa ja juo kolme litraa vettä. Näillä toimenpiteillä potkaistaan käyntiin kunnon Spartalaismeininki, joka ei ole heikkohermoisille. Tämä vaatii vähän sisua. Ja sitähän Jarmossa on! Meille muille toimii päätöksen tekeminen.


VIIKKO 2

TASO 1+

-2,6 kg

Edellisen viikon ruokavalioon lisätään vain marjat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Jarmo nauttii aamulla puuron, lounaalla keiton, illalla patukan ja iltapalalla pirtelön mukana desin tai pari valinnaisia marjoja. Kaikki ateriat ovat Cambridge täysravintoa. Kaloreita tulee päivän aikana yhä vain noin 600-800, jolloin onkin tärkeää, että jokaisessa ateriassa on keholle välttämättömät vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet sekä luonnollisesti hyvälaatuiset hiilihydraatit, rasvat ja proteiinit. Näin isolla kalorivajeella laihtuu nopeasti ja turvallisesti.


VIIKKO 3

TASO 2

-3,6 kg

Kolmannella viikolla Jarmo siirtyy tasolle 2. Nyt on aika lisätä ruokavalioon vihannekset ja proteiinipitoinen ruoka. Mukana pysyvät edelleen kolme Cambridge ateriaa ja marjat. Ensimmäisen viikon aikana Jarmo ei nauti ollenkaan punaista lihaa vaan viikon ateriat koostetaan kolmen kalapäivän ja vaalean lihan ympärille. Viikon aterioiden suunnittelussa Jarmo käyttää apunaan taso-ohjelma esitteestä löytyviä reseptejä ja tietysti säästä oman herkullisen Kuha -reseptinsä sunnuntain lounaalle.


VIIKKO 4

TASO 2

-2,3 kg

Kohta kuukausi aloituksen jälkeen ruokavalio on sama kuin edellisellä viikolla eli tasolla 2 Jarmo viipyi kaksi viikkoa. Vaikka kala ja kana näyttelevätkin yhä pääroolia päivällisruoassa, saa Jarmo nyt halutessaan ottaa mukaan yhden kananmunaa tai punaista lihaa sisältävän reseptin. Punaista lihaa me suomalaiset saamme ruokavalioomme helposti ja siitä syystä harjoitellaan enemmän kala- ja kanaruokia kuin ihan perinteisesti perheiden ruokavaliossa olevia jauheliharuokia.


VIIKKO 5

TASO 3

-1,9 kg

Tasolla kolme nautitaan vielä niukasti kaloreita, mutta jo grammoissa mitattuna aika lailla enemmän. Kasvikset ovat vettä pureskeltavassa muodossa ja siksi niillä voi laimentaa mitä tahansa ruokaa kevyemmäksi. Valitsin Jarmolle Cambridge Ateriat siten, että ne sopivat hänen kiireiseen menoonsa. Niiden ansiosta häneltä säästyi noin tunti joka päivä. Ajansäästö tuli siitä, että ruoan valintaan ei työpäivän aikana tarvinnut omistaa ensimmäistäkään ajatusta. AAMUPALA on kolmostason uusi tulokas ja siihen kannattaakin satsata. Jarmo pitää leivästä, kuten suurin osa suomalaisista, joten näytin hänelle vain miten tuo leipä kannattaa täyttää. Aamupalan Jarmo nautti ajan ja kahvin kanssa 🙂


VIIKKO 6

TASO 3

-1,2 kg

Toinen taso 3 -viikko on juurruttamisviikko – ateriarytmi, ravinnon laatu ja kaloreiden laimentaminen on avainasemassa. Kaikki tarvittavat vitamiinit ja kivennäisaineet tulevat Cambridge Aterioista, joista saadaan luonnollisesti myös tarvittavat hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat. Siksi kaloritaso voidaan vielä pitää noin 1000. Grammamäärältään ruokaa on runsaasti, aamupalalla on jo leipää ja lounaalla tai päivällisellä on myös tärkkelyspitoista hiilihydraattia, kuten perunaa, pastaa tai riisiä. Hedelmä on uusi tulokas ja sen Jarmo nautti iltapäivän välipalana. Tasolla 3 iltaan kuuluu pirtelö marjojen kera, muuten Suomen superfood – kotimaiset marjat – jää helposti ruokavaliosta.


VIIKKO 7

TASO 4

-1,3 kg

Tasolla 4 ollaan jo todella lähellä “tavallista” ruokailua: aamupala, lounas, iltaruoka ja iltapala. Jopa kovasti urheileva laihduttaja jaksaa loistavasti sekä arjen haasteissa että treeneissä, vaikka kaloreita tuleekin päivän aikana vain noin 1200. Urheilu on aiempaa helpompaa siksi, että keventynyt karossi liikkuu “vanhalla” moottorilla paljon helpommin kjuin se raskaampi, entinen karossi. Päivän aikana kaksi Cambridge ateriaa täydentää ruokaa siellä, missä muuten tulisi tehtyä huonoin valinta, eli esim. kiireen keskellä iltapäivällä ja illalla kun kotisohva kutsuu.


VIIKKO 8

TASO 4

-1,8 kg

Tasolla 4 harjoitellaan lautasmallia, joka lyhykäisyydessään menee: puoli lautasta vihanneksia ja puoli lautasta muuta ruokaa. Kun valmentaja on koko ajan sparraamassa valinnoissa, on fiksua treenata ruoka kohdalleen. Kahden kuukauden laihdutuksen jälkeen päivän ruokamäärä sisältää jo pari desiä marjoja, hedelmän, leipää, kalaa ja kanaa kutakin kolmesti viikossa, punaista lihaa kerran viikossa, runsaasti vihanneksia ja juureksia sekä kaksi Cambridge-ateriaa.


VIIKKO 9

TASO 5

-0,8 kg

Laihdutuksen lopussa kaksi viimeistä viikkoa, eli viikot 9 ja 10, Jarmo toteutti tasoa 5. Loppuvaiheessa olisi helppoa luiskahtaa vanhoihin ruokatottumuksiin, koska tulosta on tullut jo runsaasti. Tasoilla 5 kerrataan jo aiemmin opittuja kuvioita, vähennetään yhä yksi ateriankorvike ja pidetään kuitenkin päivän päätöksessä marjoilla höystetty tehopirtelö tuomassa loistavan yöunen. Yöllä keho haluaa levätä ihan samoin kuin pääkin. Sen se voi myös tehdä, mikäli ruokamäärä kevenee kohti iltaa.


VIIKKO 10

TASO 5

-0,8 kg

Suurin osa meistä on enemmän aktiivisia päivällä kuin illalla – vaikka päivän urheilumäärä painottuisikin iltaan. Kuitenkin haluaisimme mielellämme herkutella ja palkita itseämme päivän hienosta suorituksesta herkuilla tai ainakin voileivillä. Illalla monella onkin enemmän tylsä kuin nälkä. Nälkä on tunne, joka menee nopeasti ohi pienellä harhautuksella. Laihdutuksen aikana on tärkeää poimia mukaansa kolme oleellista asiaa: OPPI, YMMÄRRYS ja RUTIINI. Näillä elementeillä rakennetaan vankka painonhallinta.


Entäs loppuelämä?

TASO 6

Tavoite saavutettu,
20 kg kevyempi

Taso 6 on Cambridgelle erikseen kehitetty painonhallintaohjelma. Tasoilla 1-5 laihtuu ja tasolla 6 viilataan viimeisetkin kehon kolkat kuntoon. Miehille se tarkoittaa V-muodon ja naisille X-muodon korostamista. Tähän ei tarvita kuntosalia, vaan yksinkertaisia, tarpeeksi usein toistuvia ja päivittäisiä pieniä ryhdin korjauksia. Laihdutuksen lopuksi asetetaan REAKTIORAJA. Jarmolle se on 100 kiloa. Jos vaaka näyttää kolminumeroista, ottaa hän välittömästi yhteyttä valmentajaansa ja yhdessä suunnitellaan korjaustoimenpiteet. Odottamalla asia


TAKAISIN