Onnistuimme!

Ulla Voutilainen

Nimi: Ulla Voutilainen

Ennen: 70kg

Nyt: 58kg

Sparraaja: Outi Kolehmainen

Painonpudotuksen aloitin, koska halusin voida paremmin, vuosien myötä nivelkivut olivat lisääntyneet eikä yleinen jaksaminen ja vireystilakaan ollut enää paras mahdollinen. Painoa oli kertynyt vähitellen ja iän myötä entistäkin herkemmin.

Aloittaessa kymppi pois -ohjelman reilu vuosi sitten valmentajana Kuusamossa kulki Inga Oulusta, sittemmin valmentajaksi on vaihtunut Outi Raahesta. Tämä ohjelma on kuin suunniteltu minulle.

Ohjelman selkeitä tasoja on helppo noudattaa, lisäksi valmentajan ohjeet sekä tuki ja seuranta ovat olleet minulle tarpeellisia.

Vuosien aikana olen kokeilut monenlaista, olen aikaisemmin kulkenut valmennuksessa myös Rovaniemellä, paino tippui silloinkin tavoitteeseen mutta pitkän välimatkan takia seuranta jäi ja kiloja kertyi takaisin pikku hiljaa.

Kuusamo saa vihdoin viimein ”oman valmentajan” Paulan, omalla kohdallani tämä antaa mahdollisuuden painonhallintavaiheen neuvoihin ja tsemppaukseen aina tarvittaessa. Kun käy silloin tällöin valmentajan kanssa läpi ohjelmaa, asiat palautuvat mieleen ja on mahdollista saada uusiakin vinkkejä.

Ihannepainoon pääsyn myötä voin kokonaisvaltaisesti paljon paremmin. On se vaan ihmeellistä, vaikka syön nykyisin viidesti päivässä entisen kolmen kerran sijaan, paino on pysynyt kurissa. Ateriarytmi on vähitellen löytynyt ja annoskoot ovat pienentyneet huomattavasti.

Viime aikana painon vaihtelu on ollut kahden kilon sisällä. Kun paino on uhannut lähteä nousuun, olen ottanut tavaksi käydä läpi kaikki tasot muutaman päivän kestoisina. Onhan huomattavasti helpompaan pudottaa pari kiloa kuin kymmenen.

Tarvitaan uskoa itseen ja tekemiseen, entisiin tapoihin ei voi palata, valmentajan tuella onnistuin!

Takaisin