Onnistuimme!
Sirpa VOC26-osallistuja
Se tavallinen tarina
Kyllähän minä kuulun siihen ryhmään ihmisiä, jotka eivät kerrasta opi. En oppinut mitään pysyvää pelkällä pussikuurilla, kun olin vuosia sitten mukana Cambridge Ohjelmalla (olin silloin pelkillä pusseilla 8viikkoa), ja samassa oltiin 13 vuoden kuluttua extra-kilojen kanssa. Niinhän siinä kävi, että päivän aikana ateriavälit venyivät aivan liian pitkiksi, ja työpäivän jälkeen alkoi koko illan jatkunut ahmiminen.
Vastasin oikeaan aikaan Marittan puheluun ja olin heti valmis hänen ehdotukseensa; hän tarjosi minulle puolen tunnin maksutonta tutustumiskäyntiä, jossa kuulin mitä Cambridge Ohjelma on 13 vuoden jälkeen. Aivan kuin tämän matkani alku olisi kirjoitettu tähtiin; näin pitikin käydä. Lähdin ensimmäiset Cambridge ateriat mukanani vaikken mitään luvannutkaan: ”Katsotaan nyt viikko”. Nyt koin yllättävänä, että heti ekan viikon jälkeen alettiin lisätä ruokia ja kaloreita Cambridge aterioiden kaveriksi asteittain. Miten nopeasti sainkin syödä ihan tavallista ruokaa ja paino tippui koko ajan! Ensimmäisenä alettiin sovittaa ateriarytmiä juuri minun omaan työpäivääni; kiire ei kuitenkaan ole kuin tekosyy siirtää ruokailuja, pitää suunnitella mitä ja koska syön. Nykyisin pyrin syömään 5 kertaa päivässä. Arkipäivän valinnat ratkaisevat. Joka viikko vieläkin tulee unohduksia, mutta pitää pysähtyä ja ottaa opiksi.
Olen itselleni armollinen, sallin pienet lipsahdukset, mutta muistan palata ruotuun ja ladulle,
en anna tilanteen liukua takaisin vanhaan. Pitää oppia olemaan tietyllä lailla itsekäs, just
mulla on oikeus opetella ja oppia!
Tavoitteet ovat kasvaneet matkan aikana: alussa se oli pienempi kymmenluku vaa´alla, sitten seuraava kymmen, jossain kohtaa vaatteen sopivuus ”voi kun se mahtuisi vielä päälle”, jaksaminen ja parempi nukkuminen. Mikään ei tule hetkessä eikä oikein missään kohdassa tahdo pää/aivot ns. pysyä mukana jatkuvasti. Kun katsoo peiliin satakiloisena, et muka näytä niin tukevalta. Kun katsoo peiliin 26 kiloa hoikempana, ei kuitenkaan tahdo huomata tätä suurta muutosta. Tämä tavallinen tarina oikeastaan huipentuu tähän kilpailukuvaan; kuvan mekko on ostettu 20-vuotta sitten vanhimman poikani rippijuhliin.
Valmentaja, mä tykkään kutsua Marittaa coutsiksi, on todella ratkaiseva tekijä; hän antaa neuvoja, kuuntelee, ohjaa, opastaa, ottaa juuri sinut huomioon kokonaisuutena, ei vaadi liikaa kerralla, ymmärtää, kannustaa, tsemppaa, ei jätä yksin. Maritta osaa ohjata erilaisuudet huomioiden eikä yritäkään sovittaa ketään valmiiseen muottiin; saan olla juuri minä omine vikoineni ja virheineni.
Vieläkään ei urheilu tahdo kuulua päiviin, satunnaisia kävelylenkkejä lukuun ottamatta. Kun ei mene päähän, niin ei väkisin. Onpa kuitenkin ihana mennä vaikka marja-ja sienimetsään melkein 30 kiloa hoikempana! Tuntuu kivalta kuulla kommentit, olet nuortunut ainakin 10 vuotta, näytät hyvältä.