Onnistuimme!

Sini Sänkiaho

Nimi: Sini Sänkiaho

Ennen: 85kg

Nyt: 72kg

Sparraaja:

Mikä sai sinut aloittamaan laihdutuksen?

Minulla on useita sairauksia, joiden paranemiseen laihdutuksella on vaikutus. Olen monta kertaa muutenkin kokenut, etten voinut hyvin painossani. Olen useita vuosia käynyt töissä autolla pitkän matkan päässä sekä teen paljon istumatyötä, jonka vuoksi hyötyliikuntaa ei päiviini sisälly. Työmatka vie myös päivittäin 1,5-2 h vapaa-ajastani, jonka voisin käyttää liikuntaan. Ennen noin 4 v. sitten alkanutta matkatyötä, olen harrastanut liikuntaa säännöllisesti. Lisäksi minulla on yksi lapsi, jonka vuoksi olen ollut kotona. Vuonna 2016 ja 2017 pyrin aloittamaan painon pudotusta personal trainerin avulla. Kävin kuntosalilla 1-2 krt/vko, pelasin tennistä noin 1 krt/vko ja kävin lenkillä lähes 1 krt./2 vko. Lisäksi tein ruokapäiväkirjaa tavoitteena edes 1-3 kg pudotus. Personal trainerin myötä aloin kantamaan töihin salaatteja ja vihanneksia, joka tuntui tylsältä, mutta opin syömään vihanneksia joka päivä ja kuntokin kasvoi salilla käyntien myötä, mutta paino ei pudonnut kiloakaan. Vaikka söin vähemmän ajoittain, kun oli päiväkulutukseni, paino ei pudonnut.  Sain kuulla muutaman tutun pudottaneen painoa Cambridge menetelmällä huomattavasti, ja mietin jospa minäkin kokeilisin pudottaa painoa. Soitin Cambridge valmentajalle, ja kävin tutustumisillassa, josta sain ostaa Cambridgen tuotteita kotiin. Pirtelöt ja patukat maistuivat hyviltä verrattuna muihin painonpudotustuotteisiin. Sain myös kuulla 10 kg pois ryhmästä, ja ilmoittauduin ryhmään.

Millaisena koit Cambridge laihdutuksen?

Aloitin 3 tasolta, jota minulle suositeltiin aloituskyselyn pohjalta. Laihdutuksen aloitus oli minulle tosi vaikeaa fyysisesti ja henkisesti. Ekan laihdutusviikon toisena päivän yönä mahani oli kipeä ja päätäni särki niin, etten saanut nukuttua, vaikka söin särkylääkkeitäkin. Olo oli niin paha, että itkinkin. Sanoin seuraavana päivänä jo monelle että lopetan kesken tämän dietin, ja että tämä ei ole minun juttu. Työkaverit , joille kerroin alusta asti laihdutusprojktistani, kuitenkin rohkaisivat minua. Yksi työkaveri sanoi: ”Ethän sinä noin nopeasti lopeta. Nyt vaan syöt illalla porkkanaa telkkaria katsoessa ja tytönkin on hyvä oppia, miten syödään terveellisesti, älä luovuta. Kun väitin, että tyttöni ei ymmärrä kuitnkaan tätä pussikeittojuttua. Laitoin viestiä ekalla viikolla myös valmentajalle, joka myös rohkaisi minua ja antoi hyviä ohjeita. Rohkaisun myötä otin tavoitteeksi jatkaa ensin yhden päivän ja sitten taas yhden päivän, ja pian sain huomata, että pystyin viikon noudattamaan vähäkalorista diettiä. Noin 4. päivän kohdalla oloni alkoi tuntua selvästi normaalimmalta ja kehoni tottui jollain tavalla uudenlaiseen kalorimäärään. Maanantaina vertaistukiryhmässä ekan viikon jälkeen purin tuskaani ensimmäisestä viikosta, vaikka olin 3 tasolla ja söin jopa normaaleja ruokia. Silti ero aiempaan syömiseen oli valtava. Ryhmässä sain rohkaisua ja tietoa syömisestä mm. kuvat ruokamääristä atrioilla auttoivat koostamaan ateriat päivittäin. Taas otin tavoitteeksi mennä yhden päivän kerrallaan. Annoin itselleni luvan lopettaa, jos tuntuisi vahvasti siltä. Olin aivan varma, en jaksa 10 viikkoa olla laihdutuskuurilla. Selvisin kuitenkin toisenkin viikon. Valitin kuitenkin koko ajan valmentajalle, että en jaksa olla 6 viikkoa 3 tasolla, ja kyselinkin voinko vaihtaa tasoa tarvittaessa aiemminkin. Kun valmentaja sanoi, että se on mahdollista, se helpotti omaa oloani. Samalla valmentaja kuitenkin rohkaisi lempeästi olemaan vielä yhden viikon dietillä. Näin jatkoin viikon kerrallaan. Kun tuloksia alkoi viikko viikon jälkeen tulemaan ja tulokset jo näkyivät muillekin, motivaatio laihdutuksen lisääntyi paljon ja selvisin kuin slvisinkin 6 viikkoa vähäkalorisella dietillä. Ja lopulta muutkin tasot 10 viikkoa loppuun asti. Tulokset  painon pudotuksessa vaihtelivat viikottain 800g-3kg. Sain epäilyksistäni huolimatta nähdä, kuinka painoni oli pudonnut vääjäämättä joka punnitsemis kerralla selvästi joskus kerralla romahtaen useamman kilon. Tämä oli ihmeellistä, koska olen useamman vuoden yrittänyt pudottaa painoa edes yhden kilon tuloksetta.

Jos olet laihdutttanu aikaisemmin, miten Cambridge laihdutus eroaa aikaisemmista?

Cambridgessä opin ymmärtämään eri ruokien sisältämää energiamäärää ja voin nyt välttää turhia energiapommeja paremmin. Sain iskostettua itselleni selkäytimeen tavan syödä lautasmallin mukaisesti, ja luulen voivani hallita painoani pysyvämmin.

Mitä hyötyä sinulle on ollut laihdutuksestasi?

Minun on nyt paljon helpompi liikkua ja olo on paljon parempi kokonaisvaltaisesti.

Millä tavalla elämäsi on toisenlaista nyt laihdutuksen jälkeen?

Koen enemmän olevani oma itseni. Iloitsen liikkumisesta enemmän. Olen iloinen, että onnistuin pudottamaan  painoa.

Tapahtuiko laihdutuksen aikana, sitä ennen tai sen jälkeen jotain, jota et osannut odottaa?

Vaatteiden koko pieneni paljon ja pystyn syömään luonnostaan pienempiä annoskokoja, jota olen yrittänyt useita vuosia.

Takaisin