Onnistuimme!

Saila Paakinaho

Nimi: Saila Paakinaho

Ennen: 75kg

Nyt: 62kg

Sparraaja: Outi Kolehmainen

Olen kolmen lapsen äiti, jolla viimeisimmän raskauden jälkeen paino oli alkanut hitaasti nousta. Aikuisiällä säännöllisin liikuntaharrastukseni on ollut lenkkeily luonnossa, ja sekin oli alkanut tuntumaan raskaalta lievien polvikipujen vuoksi. Viimeisimmäksi ennen painonpudottamiseen ryhtymistä syyskuussa 2020 huomaisin mielialani laskeneen, ja esimerkiksi työpalavereissa minulta puuttui minulle tyypillinen innostus ja energia. Sisareni oli saanut hyviä tuloksia Cambridge Ohjelmalla, ja päätin kokeilla sitä myös. Valmentaja soitti heti yhteydenottopyynnön jätettyäni, ja projekti käynnistyi jo samalla viikolla!

Ensimmäisellä tapaamiskerralla kerroin tavoitteeni valmentajalleni. Olin melkein varma, että tavoite olisi epärealistinen. Tässä kohtaa valmentaja lausuikin varmasti koko projektin vakuuttavimmat sanat: ”se lähtee!”. Tähän kohtaan keskustelua palasin alussa päivittäin. Myös puolison ja ystävien tuki ja kannustus nousivat tärkeiksi matkan edetessä.

Cambridgelaihdutuksen koin sujuvana. Tietoa Cambridgesta sai sekä suullisesti, että kirjallisesti. Ohjeet ovat selkeitä ja ohjelma helposti toteutettavissa. Tietenkin uusien tapojen ja tottumusten opettelu vaatii jatkuvaa ajatustyötä itseltä ja valintoja perusteluineen, mutta se on oleellinen osa ohjelmaa ja onnistumista.

Ennen Cambridgelaihdutusta olen pyrkinyt painonhallintaan liikuntaa lisäämällä ja ruokavaliota keventämällä. Laihduttaminen nyt Cambridge Ohjelmalla on tuonut minulle hyötyä elämääni monella tapaa. Olen pirteämpi ja sosiaalisempi, jaksan ja voin paremmin sekä vapaa-ajalla, että töissä. Polvikivut ovat poissa, ja lenkkeily lähimetsässä koiran kanssa sujuu ongelmitta. Paineensietokykyni on kasvanut, joka on tärkeä ominaisuus työelämässä. Ruokavalioni on nykyään monipuolisempi ja näin ollen herkuttelulle jää luonnollisesti vähemmän tilaa. Ja loppujen lopuksi, kokonaisuus ratkaisee! Omalle itselle ei saa olla liian ankara!

Takaisin