Onnistuimme!

Raija Virtanen

Nimi: Raija Virtanen

Ennen: 77kg

Nyt: 60kg

Sparraaja:

Minun painonhallintani on jatkunut koko elämäni ajan, enemmän ja välillä vähemmän. Olin lapsena pullea. Asia ei minua häirinnyt, ennen kuin eräs vanhempi henkilö puuttui asiaan kertomalla, että ”näkee, että olet ollut ruoka-aikoina kotona”. Se pisti ajattelemaan asiaa, mutta siinä vaiheessa en sille mitään tehnyt. Murrosiässä laihduin ikään kuin vahingossa. Liikuntaa tuli lisää ja muut intressit kuin pulla ja jäätelö (paheeni) olivat esillä. Olinkin jo aika laiha lukioaikanani ja sen jälkeenkin aina siihen saakka, kun olin ensimmäistä kertaa raskaana. Silloin painoa tuli 14 kg. Synnytyksen jälkeen laihdutin kaikki pois, kunnes tuli seuraavan raskauden aika. Silloin kiloja tulikin jo 23. Raskauden jälkeen taas laihdutin. Samoin kävi kolmannen raskauden jälkeen. 

Sen jälkeen kaikki oli normaalia keski-ikään asti, jolloin painoni alkoi  
todella nousta. Olen kokeillut kaikki mahdolliset dieetit ja laihduttanut huiman määrän kiloja elämäni aikana. Vasta kun sain aikuisiän diabetes -diagnoosin, päätin, että laihdutuksen on loputtava. Otin yhteyttä Leenaan ja aloitin hänen johdollaan laihdutuksen, mikä onnistui hyvin ja painonhallintakin onnistui melkein kaksi vuotta. Siinä kohtaa tein sen virheen, että lopetin kontrollikäynnit ja paino alkoi pikkuhiljaa nousta jälleen. 

Tämän vuoden alussa palasin jälleen Leenan luokse ja paino on saatu  
putoamaan hyvin ja tällä hetkellä tasapainottelen. Nyt tavoitteena on painon pysyminen näissä lukemissa ja siinä Leena on minulle erinomainen apu. 

Takaisin