Onnistuimme!

Pirjo Ouanoughi

Nimi: Pirjo Ouanoughi

Ennen: 90kg

Nyt: 75kg

Sparraaja: Marja Nissinaho

”Onnistuin Cambridge-ohjelman avulla” oli lause joka osui silmiini tämän vuoden tammikuussa. Tämä lause jäi itsepintaisesti soimaan mielessäni. En ollut kuullutkaan tälläisestä ohjelmasta. Minä, joka olen laihduttanut vuodesta 1968 jo olen kokeillut hyvin monenlaisia menetelmiä. Välillä olen onnistunut oikein hyvin ja välillä oikein huonosti, mutta aina ovat kilot tulleet takaisin, kun olen siirtynyt ns. normaalin syömiseen.

Lihoin edellisenä vuonna 4 kg ja viime vuonna 16 kg ja suurin osta kiloista tuli syksyllä. Pisteenä i:n päälle oli 6 päivää Pietarissa vuodenvaihteessa, jolloin joka ilta oli tuttavaperheeni luona pöytä koreana eikä päivisinkään mitenkään rajoiteltu, vaan vähintäänkin yksi ateria piti ravintolassa nauttia ja syödä koko rahan edestä. Kotiin tulin sitten monta kiloa painavampana.

Tammikuussa katselin matkalla minusta otettuja kuvia ja niistä näkyi armoton totuus; paksut posket, paksut käsivarret, iso maha, vain muutamia totuuksia mainitakseni. Se oli kauheaa ja mietin, mitä minun pitäisi tehdä asialle. Juuri tuolloin osui silmiini tuo lause ”Onnistuin Cambridge-ohjelman avulla”. Hetki oli mitä otollisin. Menin nettiin Cambridgen sivuille ja luin sieltä ohjelmasta ja onnistumistarinoita. Siellä oli myös esitelty valmentajat ja sieltä saattoi itse valita valmentajansa. Valitsin Marja Juntusen, joka näytti positiiviselta ja iloiselta nuorelta naiselta ja otin häneen yhteyttä.

Niin alkoi minun onnistumiseni tie. Tammikuun lopussa minulla oli ensimmäinen tapaaminen Marjan kanssa. Painoin 89,9 kg, BMI oli 33,2 ja rasvaa oli minussa 47,3%. Aivan hirveätä, puolet minusta rasvaa!

Laihdutus alkoi paastolla eli söin 3 Cambridge ateriakorviketta päivässä. Paino lähti heti kivasti laskemaan. Kuukauden kuluttua olin laihtunut 10,4 kg. Alussa söin ainoastaan suolaisia Cambridge keittoja. Ne tuntuivat kuin olisi saanut oikeaa ruokaa ja minun kohdallani pitivät paremmin nälkää pois. Otin sitten myöhemmin ruokavalikkooni aivan ihanat Cambridge-patukat ja -pirtelöt. Olo oli oikein hyvä, energisempi eikä minulla ollut mitään heikotuksia, päänsärkyjä tai muuta ongelmaa, vaan olo oli erinomainen koko ajan. 

Pyrin olemaan paastolla mahdollisimman pitkään, n. 2 kk, sillä on aivan ihanaa, kun näkyy tuloksia. Marjan opastuksella on sitten vähitellen lisätty ruokaa ohjelmaan Cambridge taso-ohjelman mukaisesti, ensin pelkkää salaattia, sitten lisäksi proteiinia ja nyt jo marjoja, hedelmiä sekä leipää ja perunaakin. Olen saanut syödä oikein mahtavia ruokia tämän laihduttamiseni aikana, sillä jo pelkästään Cambridge-pusseja pohjana käyttäen saa oikein hyviä aterioita. Keittoihin voi lisätä muita aineksia, esim. raejuustoa tai sieniä ja saa täyttävän sopan. Aivan ihanaa on nykyisin, kun syön aterian jälkiruoaksi Cambridge-pirtelön, johon sekoitan vadelmia tai muita marjoja – aivan mahtavaa!

Olen ollut laihdutukseni aikana hyvin ehdoton ruokavalioni suhteen. Se sopi minulle parhaiten. Olin aivan ehdoton siihen asti, kun olin laihduttanut 20 kg. Tämän rajan saavutettuani minulla oli Tallinnan matka ja Marjan luvalla sain pitää laihdutusvapaan päivän. Kun oli lupa sille, että voi olla yhden päivän niin, että ei ole ehdoton, ei syömisestä tule huonoa omatuntoa eikä se aiheuta silloin reaktioita ”antaa mennä kun on alamäki vaan”, joka minulle helposti tulee, eli jos sorrun yhden kerran syömään jotain ohjelman ulkopuolelta, niin ajattelen, että nyt on peli menetetty ja annan mennä vaan ja sitten se on todella menetetty. Söin Tallinnassa kohtuullisesti, nautin viiniäkin ja seuraavana päivänä noudatin taas tiukasti Cambridge-ohjelmaa.

Laihdutusaikana en ole harrastanut mitään liikuntaa, mutta elokuun alussa aion aloittaa liikunnan; minulle sopii uinti ja kuntosaliharjoittelu. Tämä tukee sitten jatkossa painonhallintaa.

Nyt on kulunut 5 kk ja olen laihtunut 24 kg. Sovittuun tavoitteeseen on matkaa 1 kg. Aika hienosti! Olen oikein tyytyväinen.

Kun tavoite on saavutettu, niin siitä sitten alkaa koko homman vaikein jakso eli saavutetun painon pitäminen oikeissa lukemissa. Tällä kertaa aion siinä onnistua ja ennen kaikkea siksi, yhteistyö kivan valmentajani Marjan kanssa ei pääty tähän, vaan aioin tavata häntä säännöllisin väliajoin jatkossa. Mielestäni tämä on hyvin tärkeää, sillä pois saadun painon pitäminen poissa vaatii paljon kontrollia ja opastausta. Siihen Marja on oikein hyvä tuki. Cambridgeohjelman ylin taso onkin taso 6, jossa keskitytään painonhallintaan eli juurikin pitämään tiputetut kiloit pois.

Pirjo kirjoitti tämän tarinan vuonna 2018. Pirjon paino on vakiintunut nyt 75 kiloon ja hän on onnistuneesti pysynyt -15 kilon tuloksessa jo 5 vuoden ajan.

Takaisin