Onnistuimme!

Jenni Naarala

Nimi: Jenni Naarala

Ennen: 79kg

Nyt: 67kg

Sparraaja: Jonna Hakola

Kiloja alkoi kertyä hiljalleen lapsien syntymän jälkeen. Kertaalleen sain kiloja karistettuakin, mutta ne palasivat herkkulakon jälkeen pian takaisin, koska en sen suuremmin saanut muutettua elämäntapojani, omaa laiskuuttani.

Olin kuullut Cambridge Ohjelmasta ystävältäni alkuvuodesta 2012. Silloin en vielä tuntenut ohjelmaa omakseni, mutta kesän tullessa alkoivat kilot ahdistaa (housut sitäkin enemmän 😉 ) ja työkaveri oli juuri aloittanut painonpudotuksen Cambridge Ohjelmalla, mikä näytti toimivan hyvin ja työkaverin kokemus vaikutti positiiviselta.
Päätin sitten ottaa yhteyttä Cambridge-valmentaja Jonnaa, jonka tapasin jo heti seuraavana päivänä (toukokuun lopussa 2012)! Ja aloitin ohjelman saman tien. Paino alkoi laskea mukavasti ja nälkä pysyi parin ensimmäisen päivän jälkeen todella hyvin kurissa ja olo tuntui virkeältä.

Kesä meni mukavasti taso 1 plussalla, eikä mielitekoja tullut, vaikka alkuun pelkäsin, onko kesää ilman jäätelöä ensinkään. Kyllä oli ja elokuussa olin n. 13kg keveämpi! 🙂

Takaisin