Onnistuimme!

Rauno Ketomäki

Nimi: Rauno Ketomäki

Ennen: 85kg

Nyt: 75kg

Sparraaja: Outi Kolehmainen

Vuonna 2020 olin valinnan edessä taivunko lääkärin tuomioon ja otanko loppuiän lääkityksen kolesterolin sekä verensokerin vuosia jatkuneeseen salakavalaan kohoamisen tuomiin ”vaivoihin” vai teenkö muutosta elintavoissa. Lähipiirin esimerkin innoittamana päätin vielä kokeilla Cambridgen 10 viikon kymppi pois -ohjelmaa. Ohjelmalla sain niin kolesteroli- kuin sokeriarvot kohdilleen näiden lisäksi saavutin tavoitepainoon ja samalla kuntotestin perusteella hapenottokykyni parani 11,5 % joka tarkoitti peruskunnon kohoamista.

Nyt neljä vuotta myöhemmin liikunta on edelleen osa elämääni ja ruokavalioon on jäänyt olennaisia muutoksia mutta painoni on ollut hieman nousussa, joten päätin ottaa comebackin THE 1:1 Dietiin ennen kuin painonnousu karkaa käsistä. Outin hyvässä valmennuksessa olen käynyt läpi lyhyttä spurttia saadakseni painonnousun jälleen hallintaan. Muutama viikko ja muutama kilo pois niin ollaan jälleen ”ruodussa”. Tästä on jälleen hyvä jakaa ja tällä kokemuksella voin sanoa, että comeback THE 1:1 Diettiin tekee hyvää silloin kun itseltä alkaa keinot tai motivaatio olla hukassa.

Takaisin