Onnistuimme!
Jaana Kumpulainen
Vihdoinkin onnistuin!!
Olen ollut melkein koko ikäni ylipainoinen. En kuitenkaan ole asian eteen osannut tai saanut tehtyä mitään. Olen vuosien varrella kokeillut/yrittänyt pudottaa painoa, mutta jos olen onnistunutkin, niin kilot ovat tulleet takaisin korkoineen.
Marraskuussa 2012 otin yhteyttä Jonnaan ja päätin, että nyt saa riittää. Minua oli alkanut ahdistaa omakuva peilissä ja järkytyin miltä näytin valokuvissa. Olin kuullut ja nähnyt tuttuja, jotka olivat onnistuneet Cambridge ohjelmalla pudottamaan painoaan. Niinpä tapasin Jonnan ja ”projekti” alkoi. Hyvin alkoikin. Meni pari viikkoa, kun huomasin, että olen raskaana. Näinpä ”projekti” jäi siihen. Silloin taisin saada painoa pois reilu 5 kiloa. Raskauden jälkeen paino vain nousi, enkä oikein saanut itseäni ruotuun. Otinpa Jonnaan uudestaan yhteyttä tammikuussa 2014. ”Projekti” lähti uudestaan käyntiin. Aloitin Camppailun hyvillä mielin ja intoa puhkuen. Tuloksia tuli, vaikka välillä oli hieman hankalaa pysyä ruodussa. Tuli elokuu ja tavoite ei ollut enää kaukana, mutta kuinka ollakaan, huomasin olevani raskaana. Nyt on hyvä kasvatella vauvamahaa 24,5 kg kevyempänä
Iso kiitos kuuluu Jonnalle; ilman hänen tukeaan ja tsemppiä ei olisi ”projekti” onnistunut