Onnistuimme!
Leila Hurtig
Mikä sai sinut aloittamaan laihdutuksen?
Hei! Olen Leila, 65 v. Jäin 43 työvuoden jälkeen ansaitulle pitkälle vapaalle syksyllä 2023. Vapaus aikatauluista ja arjen rutiineista antoi mahdollisuuden toteuttaa itseäni ja opetella uuden elämänvaiheen alkeita.
Ykköstavoitteena oli päivittää elämänlaatua ja -hallintaa. Tähän sisältyi olennaisesti oman terveyden vaaliminen ja paluu aktiivisen liikunnan pariin. Painonpudotus oli välttämätöntä, jotta ensimmäiset “vanhuuden oireet” saataisiin selätettyä.
Uusi elämäntilanne toimi ponnahduslautana elämäntapamuutokselle. Olin hukannut oman itseni, eikä peilistä näkynyt mitään toivottua.
Olin joskus aiemmin ollut Pauliinan asiakkaana, mutta silloin elämäntilanne ei ollut suotuisa. Tiesin kuitenkin, että ovi hänen luokseen olisi aina avoinna. Päätin tehdä elämäntaparemontin ja suuntasin Pauliinan luokse uudelleen – enkä ole päivääkään katunut.
Millaisena koit Cambridge-laihdutuksen?
Pauliina otti minut avosylin vastaan ja yhdessä rakensimme minulle sopivan ohjelman. Samaan aikaan palasin myös aktiivisen liikunnan pariin.
Laihdutus ei ole koskaan täysin helppoa. Prosessiin kuuluu ylä- ja alamäkiä, ja olennaista on oppia hallitsemaan erilaisia tilanteita sekä ymmärtää, miten niistä palataan takaisin oikealle polulle. Ikä tuo omat haasteensa, sillä paino ei putoa yhtä helposti kuin nuorempana.
Cambridge-ohjelma toi selkeän päivärytmin ruokailuun. Turvalliset ja tutkitut ateriat tukivat painonpudotusta, ja viikoittaiset käynnit Pauliinan luona vahvistivat uskoa omiin kykyihini saavuttaa tavoitteet.
Jos olet laihduttanut aikaisemmin, miten Cambridge mielestäsi eroaa aiemmista laihdutuksista?
Olen laihduttanut aikaisemmin – “tuhansia kiloja” jojoillen ja ilman jojoa. Cambridgen vahvuutena pidän mahdollisuutta yksilölliseen ohjelmaan ja ohjauspalveluun, joka rakentuu asiakkaan tarpeista käsin.
Mitä hyötyä sinulle on ollut laihdutuksestasi?
Laihdutuksen myötä löysin jälleen itseni. Joka päivä on ilo herätä uuteen päivään virkeänä ja iloisena.
Millä tavalla elämäsi on toisenlaista nyt laihdutuksen jälkeen?
Energisyys ja iloisuus ovat palanneet elämään. Viikkoni koostuu sosiaalisesta elämästä, liikunnasta, mökkeilystä, kotiaskareista ja käsitöistä. Ateriarytmi on kunnossa, ja pyrin ennakoimaan ja pitämään sen hallinnassa. En enää elä syödäkseni, vaan syön elääkseni.
Tapahtuiko laihdutuksen aikana, sitä ennen tai sen jälkeen jotain yllättävää?
Laihduttamisen aika oli tavoitteellista, ja maali oli koko ajan selvillä. Iloitsin myös 100–200 gramman viikoittaisista pudotuksista. Varsinaisessa painonpudotusjaksossa ei ollut suuria haasteita, ja pidän merkityksellisenä sitä, että tapasimme ohjaajan kanssa joka viikko.
Muuta lisättävää:
Painonpudotuksen ja elämäntaparemontin onnistumisen kannalta on tärkeää, että ohjaajan ja asiakkaan välinen suhde toimii. Pauliina on luotettava, empaattinen, osaava ja kannustava ohjaaja ja valmentaja.
Suosittelen Pauliinan valmennusta jokaiselle, joka harkitsee elämäntaparemonttia.