Vi lyckades!

Tero Kariluoma

Namn: Tero Kariluoma

Startvikt: 98kg

Nuvarande vikt: 81kg

Supporter:

Terveystarkastuksessa huhtikuussa lääkäri totesi verenpaineeni kohonneen. Seurataan verenpainetta ja jos seurannassa edelleen kohonnut niin harkitaan lääkitystä. Lääkitystä, kuulosti pahalta. Lääkäri mainitsi, että toki painon pudotuksella saattaa olla riittävä vaikutus, ettei lääkitystä tarvita.Tuolloin totesin, että jotain on tehtävä. Ensi kuussa varmasti aloitan laihduttamisen.

Toukokuun loppupuolella oli hautajaiset. Puvun housut olin jo vuosi sitten ostanut isommat, joten ne mahtuivat jalkaani. Sen sijaan puvun takkia pukiessani napit eivät enää mahtuneet kiinni. Taas kerran totesin, että jotain on tehtävä. Ensi kuussa on pakko jotain alkaa tekemään. Hautajaisiin siinä, kun ajeltiin, tuli siskon kanssa puheeksi puvun napit. Hän alkoi puhumaan jostain ihme CB:stä. Säkin voisit kokeilla. Hän oli aloittanut pari viikkoa aiemmin ja tulokset kuulostivat uskomattomilta. Hetken emmittyäni asiaa, suostuin siihen, että hän järkkää tapaamisen Lauran kanssa.

Kaksi päivää myöhemmin seisoin Lauran puntarilla ja todettiin lähtötilanne. Ylipainoa reilusti, rasvaprosentit koholla. Tuosta päivästä alkoi pienemmän minän ensimmäinen päivä. Taso kerrallaan ja joka punnituksella paino pieneni, kuten myös rasvaprosentit. Nyt 4 kuukauden jälkeen olen tavoitteessani. Lähes kuukauden olen jo harjoitellut painonhallintaa ja se näyttää onnistuvan. Myös verenpaineet on tippunut normaalitasolle.

Erityisesti Cambridge Ohjelmasta on jäänyt elämääni pienemmät annoskoot ja veden juonti. Myös joka-aamuinen kaurapuuro on tullut elämääni (aiemmin vihasin puuroa, varsinkin kaurapuuroa). Kiitos valmentajalleni Lauralle tsempeistä koko tämän matkan ajan, siskolleni Tuijalle mahtavasta vertaistuesta ja koko perheelleni kannustuksesta. Ilman näitä aloittelisin laihdutusta sitten ensi kuussa.

Tillbaka