Vi lyckades!

Sanna-Maria Takala

Namn: Sanna-Maria Takala

Startvikt: 71kg

Nuvarande vikt: 59kg

Supporter: Katri Viisainen

Mikä sai sinut aloittamaan laihdutuksen?  

Ystäväni Helena Ahti-Hallberg sai viime syksynä onnistuneesti laihdutettua ja tiesin olevani yhtä säntillinen ja päättäväinen kuin hänkin. 

Myös seuraamani Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmassa olleet Cambrigeohjelman mainokset toivat tätä systeemiä hyvin esiin. Pitkää kypsynyt päätös ei sitten ollutkaan vaikeaa.

Millaisena koit Cambridge laihdutuksen?  

En olisi ikinä kuvitellut tämän olevan näin helppoa. Oli jopa niin helppoa, että muutin tavoitettani kaksi kertaa.

Katri on ollut ihan mahtava ja kannustava valmentaja, joka heti reagoi, jos oli jotain ongelmaa tai kysymyksiä. Valmentajan avulla on todella paljon merkitystä.

Vaikka olen hyvin tietoinen terveellisestä ruoasta, olivat ruokailutottumukset jääneet ennalleen kilpatanssiharrastuksen äkillisen päättymisen vuoksi. Ja salakavalasti herkut olivat hiipuneet kaiken sen terveellisyyden lisäksi.

Aidon lisäaineettoman puhtaan ruoan ystävänä minua arvelutti pussiruoat. Onneksi vaihe kesti vain hetken, kun taso tasolta oikeaa ruokaa lisättiin päivään. Toisaalta taas alkuvaiheiden nopea painonpudotus pussiruoilla motivoi jatkamaan vielä parempiin suorituksiin.

Pikkuhiljaa prosessin aikana opin arvioimaan itselleni sopivat pienemmät annokset sekä lisäämään kasvisten määrää kylläisyyden tunteen saavuttamiseksi.

Laihdutuksen aikana opin tunnistamaan omat sudenkuoppani: juustot sekä erityisesti pähkinät ja siemenet. Näitä en edelleenkään voi kaappiini hankkia kuin ajoittain.

Jos olet laihduttanu aikaisemmin, miten Cambridge laihdutus eroaa aikaisemmista?  

Olen hakenut säännöllisiä ruokailutottumuksia sekä vinkkejä painonhallintaan useasta eri netti- tai livevalmennuksesta.

Cambridgeohjelma eroaa kaikista aiemmista laihdutuspalveluista motivoivan ja kannustavan henkilökohtaisen valmennuksen osalta. Olen tyytyväinen siihen, että pussiaterioiden ravintosisältö on mietitty kokonaisvaltaisesti. Vaikka kalorit olivat vähäiset, pystyi olemaan varma, että kehoni sai kaiken tarvittavan.

Nettivalmennusten ongelma on se, että kukaan ei tarkista asiakkaan ravintoaineiden saantia eikä tarvittavien lisäravinteiden merkitystä korostettu riittävästi. Olen vasta jälkikäteen pystynyt yhdistämään kehoni ongelmat tiettyyn laihdutusmetodiin.

Cambridgeohjelman avulla kehoni on pysynyt ehjänä ja voimistunut.

Mitä hyötyä sinulle on ollut laihtumisesta ? 

Ehkä paras anti on oman peilikuvan hyväksyminen; se, että vielä tämän ikäisenä voi katsoa peiliin ja pitää näkemästään. Huippua! Liikuntaa eri muodoissa olen harrastanut koko ajan, mutta kevyempänä sekin on helpompaa.

Millä tavalla elämäsi on toisenlaista nyt laihdutuksen jälkeen? 

Laihtuminen on tuonut virtaa päiviin. Iloa ja varmuutta.

Tillbaka