Vi lyckades!

Riitta Holmqvist

Namn: Riitta Holmqvist

Startvikt: 98kg

Nuvarande vikt: 59kg

Supporter: Ulrika Lunabba-Svanström

Mikä sai sinut aloittamaan laihdutuksen?

Nivelrikko oikeassa lonkassa.

Millaisena koit Cambridge laihdutuksen?

Hei! Olen riitta lepplaksista,pohjanmaalta. Tämä on toinen kertani ohjelmassa, sillä olin ensinmäisen kerran vuonna 2011, jolloin laihduin noin 31kg. ajan saatossa ylimääräiset kilot kuitenkin tulivat takaisin. Lokakuussa 2023 minun oikea lonkkani kipeytyi niin pahasti ettei jalkani enää pystynyt kantamaan ja jouduin kulkemaan keppien avulla. sain lääkäriltä lähetteen röntgeniin, missä sain vastaukseksi kakkostason nivelrikon. Nivelrikkoa minulle on todettu jo aiemmin molempiin polviin. Eräänä iltana kerroin miehelleni haluavani uudestaan Cambridge ohjelmaan,aluksi hän oli epäilevä rahan suhteen,mutta pystyin vakuuttamaan hänet,sillä kun minä päätän jotain, myös teen sen. En ole katunut päivääkään ja matka on ollut erittäin silmiä avaava. Valmentajani on ollut koko matkani ajan ulrika. Osaavan valmentajani ansiosta matka on ollut minulle todella mieluisa, hän osaa tsempata tarpeen tullen. Ilman häntä en olisi pärjännyt, kiitos kuuluu hänelle. mielestäni tämä ei ole tyypillinen dieetti,vaan elämäntapamuutos. minulla on lähes kaikki mennyt uusiksi,ruokailen nykyään säännöllisesti,kuten lapsenlapseni ja vaatekaapin olen saanut shoppailla aivan uusiksi. Kaikista tärkein asia kuitenkin on se etten ole enää kipeä. Tämän ansiosta liikunnasta on tullut minulle arkipäivää ja pystyn jopa hölkätä lenkillä. Olen huomannut myös nukkuvani paremmin. Perhe on ollut minun matkallani tukenani,kiitos myös heille. Pystyn oman kokemukseni kautta suosittelemaan lämpimästi Cambridge ohjelmaa. siunattua syksyä teille jokaiselle, jotka jaksoi tänne asti lukea! Riitta

Jos olet laihdutttanu aikaisemmin, miten Cambridge mielestäsi eroaa aikaisemmista laihdutuksista?

Täss on valmentaja ,joka auttaa ja tsemppaa eteenpäin! 🙂

Mitä hyötyä sinulle on ollut laihdutuksestasi?

Koen itseni paljon terveemmäksi,eikä ole kipuja lonkassa,vaikka siellä nivelrikkoa kakkostasolla on.

Millä tavalla elämäsi on toisenlaista nyt laihdutuksen jälkeen?

Jaksan paremmin:)

Tapahtuiko laihdutuksen aikana, sitä ennen tai sen jälkeen jotain yllättävää, eli jotain, jota et osannut odottaa?

kivut ovat hävinneet lonkasta ja polvista 🙂

Tillbaka