Vi lyckades!
Mari Keisala
Joulukuussa 2016 mieheni näki kuvia Cambridge-pudottajista ja päätti ottaa yhteyttä valmentajaan. Ilmoitin hänelle lähteväni mukaan. Olimme molemmat pudottaneet painoa aiemminkin ja kilot olivat hiipineet aina takaisin. Monesti motivaatio myös loppui kesken. Kiireinen yrittäjäperheen arki ja pikkulapsivaihe olivat kompastuskiveni. Painoni oli noussut viimeisen puolen vuoden aikana vielä viitisen kiloa ja en ilman raskauskiloja ollut koskaan painanut näin paljoa. Olin keväällä menettänyt hevoseni ja ilmeisesti jääkaapin äärellä vietetty aika oli lisääntynyt hurjasti ja sitä myötä painokin. Nivelrikkoinen polveni turposi helposti yllättävän pienestäkin liikunnasta. Olin joskus aikaisemminkin kuullut Cambridge-ohjelmasta ja pidin pussiruokia hieman kyseenalaisena keinona, joilla paino varmasti palaisi pian takaisin. Eihän minulla tuolloin ollut mitään käsitystä valmentajasta eikä siitä, kuinka porras portaalta opetellaan syömään oikein.
Tammikuussa menimme valmentaja Leena Niittysen luokse ja paino lähtikin putoamaan vauhdilla. Hyvä olo tuli pian mukaan ja jo kakkostasolla tuli tunne, että näin voisi elää loppuelämän. Normaalissa painoindeksissä olin jo kahden kuukauden jälkeen reilu 10 kg kevyempänä. Oivalluksena syntyi, että hirveän väärin en ollut syönyt. Määrät ovat vain olleet aivan vääriä ja toki herkkuihin olin sortunut liian usein. Noudatin ohjelmaa todella tarkasti. Ennalta tiedossa olleet juhlat sekä etelänloman suunnittelimme valmentajan kanssa valmiiksi, ja näiden jälkeen olikin ihana palata taas täysillä ohjelman pariin.
Ohjelman myötä liikunta alkoi maistumaan uudestaan ja nykyään pysytyn juoksemaan lenkkejä polveni oireilematta. Painon pudottua pääsin takaisin15 vuoden takaisiin lukuihin. Minua ei ihmiset olleet varsinaisesti pitäneet hirveän suurena, mutta muutos kyllä huomattiin. Aloin saada positiivisia kommentteja lähes tuntemattomilta ihmisiltä, joista myös aika moni kiinnostui, että mitä ihmettä olen tehnyt. Nyt reilu 16 kg kevyempänä mieli on virkeä, nautin liikkumisesta ja oma peilikuva miellyttää pitkästä aikaa. Neljäkymppissynttäreiden lähestyessä voin todeta olevani paremmassa kunnossa kuin kolmekymppisenä.