Vi lyckades!

Laura Tolvanen

Namn: Laura Tolvanen

Startvikt: 86kg

Nuvarande vikt: 70kg

Supporter: Iina Lindström

MIKÄ SAI SINUT ALOITTAMAAN LAIHDUTUKSEN? 

Peilistä katsova henkilö ei ollut minä. Tuntui kuin olisin ollut jonkun ”läskikuoren” sisällä ja halusin riisua sen pois. Olin aika väsynyt ja vetämätön enkä hirmuisesti viitsinyt liikkua, polvissakin alkoi ylikuormituksen vuoksi olla erilaisia kremppoja. Halusin olla taas se pirteä ja energinen Laura, joka aiemminkin olin ollut. Minulla on kolme lasta ja kiireinen ja epäsäännöllinen työ, sorruin aiemmin helposti epäsäännölliseen ruokailuun. Tiesin kyllä, että kaikki ylimääräinen oli ihan itse syöty, enkä syyttänyt siitä lasten saantia tai ”raskaita luita” ihan olin itse kerännyt jokaisen gramman omasta ylipainostani ja nyt minun piti tehdä ratkaisu ja ihan itse myös tehdä jotain sen ylipainon hävittämiseksi. Siihen onneksi kuitenkin sain apuja omalta valmentajaltani. 

MILLAISENA KOIT CAMBRIDGE LAIHDUTUKSEN? 

Useinhan laihdutuksesta tulee mielikuva kärsimyksestä ja tuskien tiestä, riutumista ja ruoskintaa… mutta tämäpä ei sitä ollut, päin vastoin. Olen muutenkin suoran toiminnan ihmisiä ja minulle sopi se, että kohtalaisen nopeasti pudotan painoa ja sitä kautta saan motivaatiota painon ylläpitämiseen ja uuden oppimiseen – tai kyllähän melkein jokainen tietää kuinka pitäisi syödä, mutta nyt se malli istutettiin selkärankaan jo laihdutuksen aikana. En tuntenut mielitekoja herkkuja kohtaan, enkä juurikaan nälkää, olin energinen ja oikeastaan voi sanoa, että laihduttaminen oli miellyttävää. Minulla oli ihana valmentaja, joka auttoi ja ohjasi matkan varrella. 

MITÄ HYÖTYÄ SINULLE ON OLLUT LAIHTUMISESTA? 

Olen virkeämpi, nautin ostoksilla käynnistä, kun voin valita minkä vaatteen vaan eikä tarvitse mennä sen mukaan, että missä merkissä/mallissa on tarpeeksi isot koot. Luonnollisesti itsetunto on kohonnut ja polvetkin ovat loistokunnossa. Olen varmasti saanut lisää terveitä vuosia elämääni. Lisäksi tästä tuli minulle myös elämäntapa ja kouluttauduin myös itse valmentajaksi. 

Ei voi, kun suositella Cambridge ohjelmaa, oikotietä onneen ei ole, mutta laihdutusmatkan voi tehdä myös miellyttävästi. Oman laihdutukseni aikana, useampi ystävänikin lähti mukaan ja eipä ole kukaan kaipaillut kadotettuja kilojaan 😉 

Kiitos Iina! 

Päivitys: Vielä tuon 16 kilon lisäksi olin Kuntoon Cambridgella testiryhmässä, jossa taso-ohjelmalla ja pienellä matalan kynnyksen liikunnalla yhdessä poistettiin vielä vajaa 10 kiloa, eli kokonaissaldo Cambridgella pudotettuja kiloja on 25. 

Tillbaka