Vi lyckades!

Kirsi Kokko

Namn: Kirsi Kokko

Startvikt: 87kg

Nuvarande vikt: 69kg

Supporter: Outi Kolehmainen

Kiinnostus Cambridge-ohjelmaan heräsi, kun näin tuttavan joka oli juuri pudottanut paljon painoa ohjelman avulla. Ajatus ohjelmasta jäi takaraivoon, mutta sillä hetkellä en ollut siihen vielä henkisesti valmis.

Pitkään jatkunut stressi elämän eri osa-alueilla oli se perinteinen syy, jolla olin jo pitkään oikeuttanut epäterveellistä syömistä, herkuttelua ja oluen tissuttelua. Selittelin itselleni sitä, kuinka epäsäännöllinen elämä estää minua syömästä terveellisesti ja monipuolisesti, koska kiireessä ruokailun miettimiseen ei ole aikaa eikä energiaa. Paino nousi tasaiseen tahtiin mutta asian sivuutti vain ajatuksista, vaikka olo tuntui jo tukalalta kaikissa vaatteissa ja kaikissa tilanteissa.

Otin yhteyden valmentajaamme Outiin, jonka kanssa sovittiin ensimmäinen tapaaminen. Outin suorasukainen tapa puhua asioista ja kertoa siitä, miten homma hoidetaan hyvin, antoi viimeisen silauksen motivaatiolle kohti uutta elämäntapaa. Ohjelma räätälöitiin minulle sopivaksi sekä suunniteltiin, kuinka aloitetaan ja sovittiin aloituspäivä sekä seuraava käynti.

Ohjelman aloittaminen ei ollut vaikeaa, sillä motivaatio laihtumiseen oli kova. Tuntui jopa helpolta olla alimmilla tasoilla, koska ei tarvinnut miettiä mitä suuhunsa laittaa, noudattaa vain ohjeita. Paino alkoi pudota nopeasti ja se lisäsi motivaatiota entisestään. Ylemmille tasoille noustessa oma ruokavalio piti ottaa tarkasteluun ja alkaa miettiä mitä suuhunsa laittaa. Pusseilla olemisen jälkeen oli kuitenkin helppoa miettiä syömisiään, koska aloitti ”puhtaalta pöydältä” alempien tasojen jälkeen.

Olen laihduttanut elämäni aikana useita kertoja. Cambridge eroaa aikaisemmista kerroista helppoudellaan. Se on selkeä ja siinä on helppo pysyä. Lisäksi tulokset ovat nopeita ja motivoivia. Ohjelman aikana oli mahtavaa huomata myös se, kuinka Cambridge-ateriankorvikkeissa olevat kaikki tarvittavat ravinteet varmistavat jatkuvan hyvinvoinnin. Aikaisemmat rajutkin laihdutuskuurit ovat päättyneet yleensä selkeisiin puutosoireisiin ja kuurin jälkeiseen nopeaan painonnousuun.

On ihanaa, kun vanhat vaatteet sujahtavat päälle. On ihanaa, kun ei tarvitse puuskuttaa liikkuessaan. On ihanaa, kun olo ei tunnu turvonneelta ja tunkkaiselta. Lyhyessä ajassa tapahtunut painonpudotus mahdollistaa sen, että muutoksen olotilassa todellakin tuntee. Itsekin on vaikea tajuta muutoksen suuruutta, mutta olo on loistava ja se on tärkeintä!

Tillbaka