Vi lyckades!
Marketta Pölönen
Tässä minun Cambridge onnistumistarinani.
Olen suurimman osan
aikuisuudestani noitten kilojen suhteen ollut jojoilija ja paljon
erilaisia pikadieettejä on tullut kokeiltua. Liikuntaa olen harrastanut
aina, mutta siitä huolimatta kiloja tuppas kerääntymään.
Vuonna 2015
mitta tuli taas kerran täyteen omaan olemiseeni. Huomasin lehdessä
Cambridge ilmoituksen ja aattelin, että tuo voiskin olla miun juttu…..
Oitis
näpyttelin ilmoituksessa olevan valmentajan numeron ja siitä se sitten
alkoi! Paino tippui tasaiseen tahtiin ja saavutin tavoitepainoni.
Suunnitelmana oli myös käydä seurannassa, mutta valmentajani
menehtymisen vuoksi se sitten jäi. En löytänyt itselleni motivaatiota
ottaa yhteyttä toiseen valmentajaan.
Pikkuhiljaa palasin taas niihin
entisiin ruokailutottumuksiin ja tapoihin ja niinhän ne kilot alkoivat
taas kertyä…..Olo ei ollut parhaimmasta päästä ja liikkuminenkin tuntui
raskaalta vaikka sitkeesti kävinkin useamman kerran viikossa erilaisissa
jumpparyhmissä. Helmikuussa 2018 näin Marjo-Riitan mainoksen ja otin
yhteyttä! Tällä tiellä nyt ollaan!
Paino on pudonnut ja ulkomuoto on
muuttunut sen verran, että tutut kyselee, että mitä siule oikein on
tapahtunut? Veriarvot on parantuneet: kolesteroli on tippunut 6.5 ->
5.1! Alkavasta rasvamaksasta ei ole tietoakaan ja maksa-arvot on
muuttuneet normaaleiksi. Alkoholia olen käyttänyt aina maltillisesti,
joten rasva-arvoihin on vaikuttanut rasva ja sokeri.
Olo on kaikin
puolin kevyt ja pirteä. Onhan tämä sellaista opettelua syömään
terveellisesti ja oikeita ruoka-aineita unohtamatta, että joskus saa
herkutellakin! Parhaita hetkiä on kuppi kahvia ja suklaan makuinen
patukka, siinä samalla hoituu makeannälkäkin.
Eräs ystäväni kysyi
minulta: ”Oletko nyt onnellisempi, kun olet hoikempi?” Niinkin voisin
sanoa! Ainakin laihtuminen on antanut elämääni puhtia ja positiivista
energiaa runsain mitoin.
Kiitos Marjo-Riitta sinulle kannustuksesta ja tsemppauksesta, ilman sinun apuasi en tätä kaikkea olisi saanut aikaiseksi!
Marketta 69 v.