Vi lyckades!
Tiina Aho
Tyrmistys. Epäusko. Ja sitten se tärkein – raivo. Sellainen, millä mennään vaikka tiiliseinän läpi tarvittaessa. Seisoin Cambridge-valmentaja Marjo-Riitta Arokiven luona vaa`alla ja tuijotin numeroita näytöllä. Tunsin, ja sisimmässäni kyllä tiesinkin, että muutaman viime vuoden aikana ääriviivani olivat mystisesti laajentuneet, mutta että tuollainen lukema… ARGH!!
Selitykset mystiselle laajentumiselle ovat niitä tavallisia. Unettomuutta, stressiä, hormonitoiminnan muutoksia jne. Sinänsä ihan realistisia ja asiantuntijoidenkin mukaan painoon vaikuttavia asioita. Liikuntaa olen kuitenkin aina harrastanut paljon joten missä vika? Vuosi sitten käytin ravintoneuvojan palveluita ilman mainittavaa tulosta. Ihanat kesävaatteet jäivät tuolloin kaappiin odottamaan aikaa parempaa. Miten tämä on näin hankalaa?
Kuuntelin Marjo-Riitan selostusta Cambridgen tasoista. Jes! Vihdoin toimintamalli joka kuulostaa järkevältä, ymmärrettävältä ja riittävän pitkänäköiseltä. Päivä oli lauantai. Päätin aloittaa HETI maanantaina. Pieni ääni sisälläni vastusti pussiruokia. Eikö tätä tilannetta todellakaan saa haltuun normaalilla ruualla? No ei saa. Johan se oli nähty.
Lähdin siis kotia kohti pussiruuat mukanani. Maanantaina kävin ostamassa keittiövaa`an koska tajusin, etten oikeasti tiedä paljonko 100 gr jotakin on konkreettisesti. Ryhdyin punnitsemaan käyttämiäni elintarvikkeita ja koin monta sekä iloista että surullista yllätystä.
Motivaationi oli niin kova, että alun ensimmäiset päivätkin menivät yllättävän hyvin pientä päänsärkyä lukuun ottamatta. Opettelin juomaan vettä pitkin päivää. Rytmitin päivän tiukasti neljään ateriaan. Mietin aina edellisenä iltana seuraavan päivän kulun, jotta saatavilla olisi varmasti ateria ruoka-aikaan. Tästä ajattelumallista on tullut minulle tärkeä työkalu painonhallinnassa. Päätin, että käyn vaa`alla alkuun vain viikon välein, koska ensisijainen tavoitteeni ei ollut lukema vaan koko ja olo.
Höttö lähti sulamaan ympäriltäni sellaista tahtia, etten meinannut perässä pysyä. Jo parin viikon kuluttua otin vaatekaapista käyttöön housut jotka eivät enää kiristäneetkään jalassa. Vielä muutama viikko ja havaitsin joogassa sivutaivutusten syventyvän ilman liikettä estävää sivumakkaraa. Punnitsin elintarvikkeita ja tutkiskelin niiden kalorimääriä. Luin myös erinomaisen kirjan nimeltä Vähennä kaloreita ilman dieettiä. Tajusin miten esim. kasviksia saa näppärästi upotettua moniin ruokiin. Oivallus! Ruuan määrästä ei tarvitse tinkiä – ei siis kituuttamista – kun tuunaa kalorimäärää pienemmäksi. Kirjasta omaksuin myös käsitteen ”painoneutraali energiatiheys”, joka on noin 120 – 150 kcal/100 g, eli tämän sisältöiset elintarvikkeet ovat pääsääntöisesti vihreällä lupa-alueella.
Taso-ohjelman avulla kalorimääriä pystyi opettelemaan ja koostamaan, ja päivän kaloritarvemäärä on vihdoin saanut raamit. Jos syön ison pizzan, on päivän saalis jo melkein siinä. Eikä liikuntaa voi jatkuvasti käyttää syötyjen ylimääräisten kaloreiden tasoitteluun, koska tulos on silloin plus miinus nolla. Taasen oivallus.
En silti ryhdy nipottajaksi. Vuodessa on juhlapäiviä, joihin liittyy tiettyjä herkkuja. Nautin niistä enemmän tai vähemmän kohtuudella. Jos kyläpaikassa on valmistettu jotain ihanaa tarjolle, niin syön. Kohtuudella. Jos joskus lipsahtaa, tasaan hyvillä mielin balanssia pari päivää Cambridge-ruokien kanssa.
Vaikka olenkin tasoilla jo kivunnut pitkälle, ja vaikka olenkin iloinen ja tyytyväinen nykyisestä keveästä ja energisestä olotilasta, on vielä viimeinen rutistus tekemättä. Meillä kaikilla taitaa olla jokin tietty maaginen asia, vaikkapa numerot vaa`alla, jonka haluaa kokea. Minulle se on yksi tietty vaatekappale ja tietty kilomäärä. Tiedän, että haaveeni on nyt täysin realistinen. Ajankohta ei ole nyt oikea (asioilla on aikansa ja paikkansa) mutta tiedän, milloin se on. Piakkoin. Tavoitteeni on, että sen lukeman nähtyäni en enää päästä numeroita näytöllä kipuamaan ylöspäin. Vaa`astakin on nyt tullut kaveri, joka kertoo rehellisesti onko ruokailuissa tehtävä korjausliikkeitä.
Ajatustyö ja opettelu ravinnon suhteen jatkuu edelleen, eikä tästä koulusta koskaan valmistukaan. Suhtautumiseni elintarvikkeisiin on kuitenkin muuttunut voipuneesta uteliaaksi, mikä omalla kohdallani on yleensä tae onnistumisesta.
Tiina Aho, 1.5.2017