Vi lyckades!
Terhi Kontio
Vuosi 2019 oli hyvin vaikea minulle. Harvinainen sairauteni neuromyelitis optica (NMOSD) iski toukokuusta lähtien neljällä pahenemisvaiheella, joista viimeisin oli vakavin: jalat menivät täysin alta, ja jouduin opettelemaan kävelemään uudestaan. Lääkityksenä pahenemisvaiheisiin on jättikortisoniannos, ja jouduin syömään kortisonia viimeisimmästä toipuessani vielä usean kuukauden ajan.
Turvotus näkyi kehossani: kortisoni oli lisännyt ruokahalua, ja koska liikkuminen oli ollut pitkään huonoa, kiloja oli tullut huomattavasti. Ajattelin, että kehoni alkaa palautua ennalleen, kun pääsen kortisonista; olinhan siirtynyt talven aikana lähes kokonaan kasvisruokavalioon. Toukokuussa, kun vaaka näytti 10 kiloa enemmän kuin vuotta aiemmin, totesin, että eivät ne kilot itsestään liikahda, ja on aika pyytää painonpudotukseen apua.
Olin seurannut Outi-serkkuni Cambridge-päivityksiä, ja päätin soittaa hänelle, koska hän tiesi terveydelliset haasteeni ja tilanteeni. Olin myös tietoinen etävalmennusvaihtoehdosta, mikä kuulosti silloisessa koronatilanteessa hyvältä, kuuluinhan itsekin riskiryhmään.
Teimme tilannekatsauksen, ja Outi suositteli aloitusta kolmostasolta. Minun kohdallani oli myös selvää, että kilojen lähteminen on tärkeämpää kuin siihen kulutettu aika, joten etenimme hitaassa tahdissa. Tilasin erilaisia ateriapusseja, ja sain valmentajaltani runsaasti neuvoja ja vinkkejä päivän aterioille.
Kolmostaso osoittautui sopivaksi lähtötasoksi, ja painoni lähti välittömästi laskusuuntaan – hitaasti, mutta varmasti. Olin erittäin motivoitunut; halusin pukea päälleni aiemmin pitämiäni vaatteita, eikä ylipaino olisi tehnyt pitemmän päälle hyvää nivelillenikään, etenkään nilkalleni, jossa on todettu eroosiota.
Tapasimme kasvotusten kesäkuussa, jolloin Outi teki mittauksia, mutta muut valmennukset ovat tapahtuneet kätevästi Teamsin kautta. Kesäkuun lopulla olin jo 4,5 kg keveämpi kuin aloittaessani.
Cambridge-ohjelmaa oli helppo noudattaa: siinä oli selkeät vaihtoehdot aterioille, ja variaatiomahdollisuuksiakin oli paljon. Outi laski, paljonko tarvitsen päivittäin proteiinia ja mistä sitä kasvissyöjänä saan minkäkin verran. Sain muutenkin hyvät ohjeet siirtyessäni seuraaville tasoille. Kun olin tiputtanut 10 kg, halusin painoni vielä eri kymmenluvulle. Painokäyräni oli koko valmennuksen ajan laskusuunnassa. Ainoana poikkeuksena oli puolen kilon nousu joulun aikana, jolloin olikin ”pienen loman” aika.
25.3. oli vihdoin tuuletusten paikka, kun lähetin Outille kuvan päivän vaakalukemasta: 59,8 kg. Olin päässyt normaalipainooni, joka oli pysynyt vuosien ajan lasteni syntymien jälkeen 57–59 kilossa. Painoindeksini on nyt 22,8, kun se viime vuoden toukokuussa oli 27,1.
Painoni on pysynyt 200 gramman vaihteluvälillä jo useamman viikon ajan. Uskon, että tulen pysymään näissä lukemissa, koska painoni ei juurikaan vaihdellut vuosikausiin. Kiinnitän nyt valmennuksen ansiosta enemmän huomiota proteiinin saantiin, annoskokoihin sekä siihen, että ruokailurytmi pysyy tasaisena esimerkiksi nauttimalla hedelmän tai muun välipalan päivittäin.
Olen tällä hetkellä kohtalaisen hyvässä kunnossa ja voin tehdä fysioterapiassa voimaharjoittelua. Uskon, että painonpudotus edesauttoi toipumista vakavasta ja rankasta pahenemisvaiheesta, ja on mukava mahtua jälleen vanhoihin farkkuihin. Olen tavattoman kiitollinen Outille, erittäin ammattitaitoiselle ja tilannetajuiselle valmentajalle ja tsemppaajalle.